AJASSA

Osaamisen kehittämisestä tehtävä helpompaa työttömyyden aikana

Teksti Aku Karjalainen
Kuva
iStock

Osaamisen kehittäminen ei ole vain tutkinnon suorittamista eikä siihen pitäisi vaatia viranomaisen lupaa, korostavat TEKin asiantuntijat.

Osaaminen. Osaamisen kehittämiseen työttömyyden aikana on tulossa parannuksia. Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on asettanut työryhmän selvittämään, miten työttömien osaamista ja koulutusmahdollisuuksia voitaisiin lisätä.

Työryhmän on määrä saada työnsä valmiiksi maaliskuun loppuun mennessä, jonka jälkeen ehdotukset menevät lakivalmisteluun.

Tällä hetkellä työttömyysetuutta työttömyyden ajalta voi saada tietyin ehdoin.

– Ongelmana on, että työttömyysetuudella tuetaan vain päätoimista opiskelua, kuten tutkinnon suorittamista. Lisäksi TE-toimistoissa ei ole yhtenäisiä soveltamisohjeita eikä henkilökunnalla kykyä arvioida korkeasti koulutettujen osaamista ja sen kehittämistä, sanoo TEKin koulutus- ja työvoimapolitiikasta vastaava johtaja Jari Jokinen.

Tekkiläiset haluavat kehittää osaamistaan

TEKin aikuiskoulutukseen perehtynyt asiamies Sanja Mursu korostaa, että osaamisen kehittämisestä on tehtävä entistä helpompaa ja systemaattisempaa.

Tutkimukset osoittavat, että tekniikan alan asiantuntijat haluavat kehittää osaamistaan aktiivisesti.

Alkuvuodesta 2017 tehdyn TEKin työttömyystutkimuksen ennakkotietojen mukaan kaksi kolmesta vastaajasta oli pyrkinyt edistämään työllistymistään ammatillista osaamistaan kehittämällä. Kaksi viidestä vastaajasta arvioi työllistyneensä osaamisen kehittämisen ansiosta.

Tutkimukseen vastasi yli 1 600 työttömänä ollutta TEKin jäsentä.

Hyödynnetään täydennys­koulutuskeskusten osaamista

Mursun mukaan jatkossa korkeakoulutetun työttömän tulisi saada kehittää omaa osaamistaan vapaammin, eikä siihen tulisi vaatia TE-toimiston lupaa.

– On tavallista, että monet opiskelevat töidensä ohessa, joten työttömyydenkin aikana korkeakoulutetut pystyvät olemaan aktiivisesti työmarkkinoiden käytettävissä, vaikka kehittävätkin samanaikaisesti omaa osaamistaan.

Osaamisen kehittämistarpeiden arvioinnissa TE-toimistot voisivat tehdä aktiivisempaa yhteistyötä esimerkiksi tekniikan yliopistojen täydennyskoulutuskeskusten kanssa.

– Aina ei tarvita kokonaista tutkintoa, vaan opintokokonaisuus, osa kokonaisuudesta tai yksittäiset kurssit voivat riittää. Sama sapluuna ei toimi kaikille, vaan jokainen tapaus pitää arvioida erikseen, Mursu painottaa.×

Lue koko artikkeli: lehti.tek.fi/osaaminen

Suomalaiset nukkuvat keskimäärin

7h37min

yössä. Paljon stressaavat nukkuvat puoli tuntia vähemmän palauttavaa unta kuin vähän stressaavat.

Lähde: Firstbeat

Työttömien tekniikan alan yliopisto­koulutettujen määrä on laskenut

7%

vuoden aikana.

Lähde: Tilastokeskus, TEM, TEK

Valmistaudu työ­haastatteluun Haastiksella

Jäsenpalvelut. TEKin Haastis-mobiili­sovelluksen avulla voit harjoitella hyviä vastauksia työhaastatteluun joustavasti ajasta ja paikasta riippumatta.

Haastis-sovelluksen avulla voit katsoa ja kuunnella työhaastattelukysymyksiä aihealueittain sekä harjoitella omia vastauksia ja tallentaa ne. Haastiksesta löydät myös toimivat vinkit työhaastatteluun liittyvistä aiheista.

Haastis-sovellus on ilmainen ja voit ladata sen Google Play ja App Store -sovelluskaupoista. Etsi sovellus nimellä ”Haastis”. ×

Aku Karjalainen

Hyödynnä palkkaneuvotteluissa TEKin neuvontaa

Jäsenpalvelut. Oletko siirtymässä uusiin tehtäviin tai vaihtamassa työpaikkaa? TEKin Palkkanosturi-palvelulla selvität helposti oman palkkatasosi suhteessa muihin tekniikan alan yliopistokoulutettuihin. Palkkanosturiin on nyt päivitetty vuoden 2016 työmarkkinatutkimuksen palkkatiedot.

TEKin kotisivuilta löydät myös runsaasti palkkatietoja. Voit tarkastella palkkoja koulutusalan, toimiaseman tai työskentelysektorin mukaan. Saat myös henkilökohtaista palkkaneuvontaa sähköpostitse palkat@tek.fi tai puhelimitse (09) 229 121. ×

Aku Karjalainen

Lue lisää: www.tek.fi/palkat

Tarkistuta sopimuksesi TEKin lakimiehillä

Jäsenpalvelut. Työsopimus on työelämän perussopimus. Katso TEKin kotisivuilta videovinkit, mistä kaikesta kannattaa sopia. Voit myös lähettää työ-, johtaja- tai päättösopimuksesi tarkistettavaksi TEKin lakimiehille ennen allekirjoittamista.

TEKin lakimiehet neuvovat nyt myös perhe- ja perintöoikeudellisissa asioissa. Saat konsultointia esimerkiksi avioehtosopimukseen tai testamenttiin liittyvissä kysymyksissä. Lakimiehet eivät kuitenkaan hoida perheoikeudellisia riita-asioita tai laadi asiakirjoja. ×

Aku Karjalainen

Katso videovinkit työsopimuksen tekemiseen: www.tek.fi/tyosopimus

Lue lisää lakipalvelusta: www.tek.fi/laki

Äänestä tekniikan asiantuntemusta kuntien päätöksentekoon


Kuntavaalit.
Kuntavaalit käydään sunnuntaina 9.4. Ennakkoäänestyksen aika on 29.3.–4.4.

TEKin tavoitteena on lisätä edustamamme ammatti­kunnan vaikuttavuutta yhteiskunnassa. Siksi olemme tarjonneet TEKin kanavissa lisänäkyvyyttä kunnallis­vaaleissa ehdokkaina oleville jäsenillemme. ×

Aku Karjalainen

Tutustu tekkiläisiin ehdokkaisiin: kuntavaalit.tek.fi

Innovaatioilla vauhtia talous-­kasvuun

Innovaatiot. Suomen taloudellinen menestys perustuu elinvoimaiseen innovaatiotoimintaan.

Tech in Finland -seminaarissa pohditaan, mitä hallituksen ja poliittisten päättäjien tulisi nyt tehdä ja miten yritykset voivat edistää Suomen menestymistä? Tilaisuus järjestetään Finlandia-talossa 5.4. kello 8.30–13. Tapahtumassa esiintyvät muun muassa Nokian ja Teknologiateollisuuden hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen.

Tilaisuus huipentuu TEKin ja TFiFin Suomalaisen insinöörityöpalkinnon jakamiseen. ×

Aku Karjalainen

Lue lisää palvelusta: www.tek.fi/tech-day-finland

Jaa artikkeli