Koko työurallani en ole hirveästi suunnitellut seuraavia siirtoja. Olen tehnyt, mikä on kulloinkin kiinnostanut. Lukion jälkeen minun piti mennä Taideteolliseen korkeakouluun ja kaikki muutkin olettivat niin. Viime tingassa päätin, että en laita niitä papereita vetämään. Katsoin Teknillisen korkeakoulun opintoaloja, tutkin minne on vaikeinta päästä ja mikä vaikuttaa kiinnostavalta. Hain teknillistä fysiikkaa opiskelemaan. Minua kiinnosti ongelmanratkaisu.

Diplomityöni tein fuusioreaktoreiden reunaplasmasta ja olin lyhyen aikaa myös tutkijana ajatuksena, että voisin tehdä väitöskirjan. Siinä olin vaikeiden ja uusien ongelmien parissa. Fuusioreaktori olisi ratkaisu energiantarpeeseen, koska se olisi puhdasta energiaa.

Harhauduin kuitenkin McKinseyn rekrytointitapahtumaan tietämättä oikein mitä firma tekee. Totesin, että siellä oli fiksun oloista porukkaa ja he ratkaisivat mielenkiintoisia ongelmia. Minua kehotettiin hakemaan töihin ja vastoin omia odotuksiani sainkin paikan. Ajattelin, että kokeilen liikkeenjohdon konsulttina olemista, ja varmaan vuoden päästä joko he tai minä totean, että se ei sopinut minulle. Viihdyin siellä kahdeksan vuotta.

Jäin konsulttiuralle, koska siinä ihmisten rooli on isompi. Niissä töissä ei riitä, että jokin asia ratkaistaan teknisesti, vaan se pitää saada myös yritysten toimintaan sisään. Kun töissä onnistui ja asiakas pystyi tekemään asioita uudella tavalla, sain siitä mahtavan fiiliksen. En tehnyt mitään tekniikkaan liittyvää, mutta se analyyttinen lähestymistapa, jossa ongelma strukturoidaan ja pilkotaan palasiksi, tulee teknisestä koulutuksesta.

Kun olin äitiyslomalla, Outotecin toimitusjohtaja soitti ja kysyi, että olisinko valmis tekemään niin sanotusti oikeita töitä. Mietin, että olisihan se pörssiyhtiön johtoryhmän paikka mielenkiintoinen haaste. Vastasin Outotecillä alkuun yritysostoista ja strategiasta, mutta pian vastuu laajeni ja johdin melkein 200 henkilön organisaatiota, jossa oli tuotekehitystä, markkinointia, ipr-salkkua, toimintojen kehitystä ja vähän kaikkea.

Eräänä sunnuntaina puhelin soi ja Tolppasen Ari, yksi CapManin perustajista kysyi, että kiinnostaisiko pääomasijoitus. Päädyin Capmanille buyout-tiimiin osakkaaksi, ja vuotta myöhemmin sain tiimin vetovastuun. Etsimme sopivia vakiintuneita kasvuhaluisia pk-yrityksiä, ostamme niistä enemmistön ja kehitämme yhtiöitä eteenpäin yhdessä yrityksen johdon kanssa. Tämä tuntuu tosi omalta. Tässä yhdistyy parhaat puolet konsultoinnista ja teollisuudesta. En pelkästään anna neuvoja, vaan olen vastuussa myös tuloksesta. Koko ajan tulee eteen uusia ongelmia, joita ratkaisemme yhdessä. ×