Perttu Leppänen on nähnyt monia hiiltyneitä raunioita. Jo vuonna 2010 diplomityötä tehdessään hän vieraili monilla palopaikoilla, joissa palon alkusyyksi epäiltiin metallista savupiippua. Asiasta huolestuneet vakuutusyhtiöt pyysivät Tampereen teknillisen yliopiston palolaboratorion tutkijoita tutkimaan asiaa.

Perttu Leppänen havaitsi, että tulisijan CE-merkinnässä ilmoitetun savukaasujen lämpötilan perusteella valittu savupiippu ei välttämättä ollut paloturvallinen ratkaisu. Kun tulisijoja testattiin laboratoriossa, olivat savukaasujen korkeimmat lämpötilat 120°C – 380°C korkeampia kuin CE-merkinnässä ilmoitetut savukaasujen lämpötilat. 

 – Väitöskirjan ensimmäinen tutkimuspaperi osoitti, että standardeissa oli selkeä ongelma, Leppänen kertoo.

Savupiipun oikea lämpötilaluokka valitaan tulisijan CE-merkintään painetun savukaasujen keskimääräisen lämpötilan perusteella.

Tutkijoiden ehdotus oli, että savupiippu pitäisi valita tulisijan savukaasujen maksimilämpötilan, ei keskilämpötilan perusteella.

– Suomessa tämä onkin otettu käytännöksi. Kansalliset soveltamisstandardit sanovat, että tulisijasta pitää ilmoittaa käyttöturvallisuustestien savu­kaasun korkein lämpötila ja valita savupiippu sen perusteella.

Suomalainen rakennustapa kasvattaa riskejä

Savukaasujen luultua korkeampi lämpötila oli yksi selitys savupiipun läpiviennistä syttyneille paloille, mutta myös suomalainen rakennustapa poikkeaa muusta Euroopasta.

Tutkijat huomasivat palolaboratoriossa tehdyissä kokeissa, että täkäläiset lämmöneristepaksuudet johtavat hormien lämpötilojen merkittävään nousuun. Eristeen sisällä olevat puurakenteet ovat vaarassa syttyä. 

Nyttemmin rakentamismääräyksiin on lisätty palolaboratorion laatimat ohjeet lämmöneristyksestä metallisavupiippujen läpivienneissä. Metallikotelointi estää lämpötilaa nousemasta vaarallisiin lukemiin.

Suomessa on kaikkiaan 1,1 miljoonaa omakotitaloa ja noin 500 000 kesämökkiä. Useimmissa niistä on yksi tai useampi tulisija. Uudisrakentamisessa teräsrakenteiset savupiiput ovat vallanneet nopeasti alaa muuratuilta rakenteilta.

Kevyt metallisavupiippu on nopea ja helppo asentaa, eikä muuraria tarvita. Haittapuolet alkoivat ilmetä uutuustuotteen yleistyttyä. Väärä asennus tai yhteensopimaton tulisija saattoi polttaa talon.

Palolaboratorion tutkijat ovatkin viimeisten kymmenen vuoden aikana perehtyneet metallisten savupiippujen paloturvallisuuteen kaikkiaan kolmessa eri tutkimushankkeessa. Niissä on syntynyt niin Leppäsen väitöskirja, muutoksia rakentamismääräyksiin ja ohjeita savupiippujen paloturvallisuuden parantamiseksi.

Väitöskirjan neljä tieteellistä julkaisua perkaavat perusteellisesti savupiippupalojen juurisyyt. Erilaisia tulisijoja ja savupiippuja testattiin palolaboratoriossa. Kenttätesteissä taas kokeiltiin käytössä olevia takkoja, kamiinoita ja kiukaita.

– Oleellisinta paloturvallisuuden kannalta on tulisijan ja savupiipun yhteensopivuus, summaa Leppänen väitöstyönsä keskeisimmän havainnon.

Eurooppalaisissa standardeissa yhä ongelmia

Miljoonan tulisijan maassa on ryhdytty kuitenkin ripeästi toimiin paloturvallisuuden parantamiseksi.

2010-luvulla rakentamismääräyksiä on uudistettu, ja savupiippujen valmistajat sekä maahantuojat ovat parantaneet asennusohjeita.

– Uusissa rakennuksissa nämä parantavat turvallisuutta.

Kun Leppänen ja hänen tutkijakollegansa toivat havaintonsa ensi kertaa julkisuuteen vuonna 2010, olivat savupiippujen valmistajat ja maahantuojat takajaloillaan.

– Meille tuli aika tiukkaa kritiikkiä, ja tutkimusmenetelmät joutuivat tarkkaan syyniin.

Nyt välit ovat kunnossa. Savupiippu- ja tulisijavalmistajat ovat olleet mukana yliopiston tutkimushankkeissa, ja toimittaneet tuotteitaan tutkijoiden testattaviksi.

– Kaikilla meillä on sama tavoite, tehdä tuotteista entistä turvallisempia.

Savupiippupalot eivät ole pelkästään suomalainen ongelma. Euroopan nuohoojayhdistyksen tilaisuudessa Leppänen kuuli, että metallisavupiiput ovat huolenaiheena myös muualla. Myös eurooppalaisissa standardeissa olisi Leppäsen mukaan parantamisen varaa. Väitöskirjassa on useita parannusehdotuksia metalli- savupiippujen EN 1859 -testausstandardiin. Näin testit vastaisivat paremmin savupiippujen todellista asennustapaa. 

Älä lyö pesää täyteen

Leppäsen toive on, että hänen väitöskirjansa päätyisi standardien tekijöiden luettavaksi. Rakennusten suunnittelijoita taas auttavat väitöstyön pohjalta syntyneet rakentamismääräyskokoelman käytännön ohjeet metallisavupiippujen läpivienneistä.

Entä miten tavallinen kadunmies voi ehkäistä hormeista lähteneitä paloja?

Leppänen suosittelee tutkimaan savupiipun läpivientiä ullakon puolelta. Savupiipun lähellä ei saa olla mitään palavaa.

– Jos savupiipussa on värimuutoksia läpiviennin kohdalla, pitää olla huolissaan.

Savupiipun ulkokuoren lämpötilaa voi myös kokeilla varovasti. Jos se polttaa, huoleen voi olla aihetta. Yläpohjan eristekerroksessa lämpötila on todennäköisesti paljon korkeampi.

Leppänen muistuttaa, että paloturvallisuuteen vaikuttaa huomattavasti myös tulisijan käyttö. Ensimmäinen neuvo on lukea tarkkaan tulisijan käyttöohjeet.

– Noudata ohjeiden puumääriä. Monesti pesä lyödään aivan täyteen, mutta palaminen ei tällöin ole optimaalista ja päästöt kasvavat. Savukaasun lämpötila kyllä nousee, mutta sauna ei lämpene sen nopeammin.

Väitöskirjan kenttätesteissä paljastui myös se, että metallisavupiippujen veto saattoi ylittää huomattavasti standardikokeiden oletukset. Jos kiuas palaa kyljet punaisena hehkuen, vaikka tuhkaluukku on täysin kiinni, nousee tulipalon riski savupiipun läpiviennissä. ×